Antti Ylönen vahvistamaan Limingan Kiekkoa
26.8.2018 7:21 Uutiset / Edustus

Antti Ylönen palaa kasvattajaseuransa riveihin

Limingan Kiekon kasvatti Antti Ylönen on solminut pelaajasopimuksen Limingan Kiekon II-Divisioonajoukkueen kanssa kaudelle 2018-2019.

Ylönen aloitti jääkiekon 5-vuotiaana Limingan Kiekossa. D-juniorina Limingan Kiekkon joukkue yhdistettiin Kempeleen Kiekko-Kettujen kanssa Laser HT:ksi, josta hän siirtyi C-juniorina Oulun Kärppiin kaudella 1998–1999. Ylösellä on B-junioreiden SM-kulta vuodelta 2000. Ylönen debytoi SM-liigassa kaudella 2002–2003. Ylönen voitti Suomenmestaruudet keväällä 2007 ja 2008 Oulun Kärpissä.

Oulun Kärppien lisäksi Antti Ylönen on edustanut Liigassa kausina 2012-2013 ja 2013-2014 Lahden Pelicans:a. Liigassa Ylösellä on takanaan 349 ottelua. Lisäksi Ylönen on pelannut Mestis tasolla Kaajaanin Hokkissa 100:n ottelun verran.

Kaudeksi 2014–2015 Ylönen siirtyi pelaamaan Venäjän toiseksi korkeimmalle sarjatasolle VHL:ään kazakstanilaisjoukkue HK Kazzsink-Torpedon riveihin.

Heinäkuussa 2015 Ylönen siirtyi Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle HockeyAllsvenskan-joukkue Asplöven HC:hen, jonne hän sai vuoden mittaisen sopimuksen. Ylönen nousi joukkueen varakapteeniksi samaisella kaudella. Asplöven putosi kauden päätteeksi Hockeyettaniin, mutta Ylönen päätti kuitenkin tehdä joukkueen kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen huhtikuussa 2016. Hänet nimettiin kaudeksi 2016–2017 Asplövenin kapteeniksi. Ylönen jatkoi vielä kauden 2017-2018 samalla valmentaen Asplöven HC:n B-juniorijoukkuetta.

Antti Ylönen päätti palata perheineen kotipaikkakunnalle Liminkaan. Ylösellä olisi varmasti ollut ottajia korkeammilta sarjatasoilta, mutta liminkalaisuus ja kasvattajaseurassa pelaaminen tuntui houkuttelevammalta vaihtoehdolta pienen lapsen isänä. Antti Ylösen perheeseen odotetaan lisää perheenlisäystä lähipäivinä.

Limingan Kiekko Edustus toivottaa Antin tervetulleeksi joukkueeseen ja tuomaan huikeaa kokemusta nuorekkaaseen joukkueeseen kaudella 2018-2019.


   
Lisää uutisia
Limingan Kiekko
«  Marraskuu   »
Kategoriat